"Haluan auttaa myös muita löytämään liikunnan ilon."

"Liikunta ei ole vain tapa pitää keho kunnossa, se on elämäntapa!"

Olen Elina Kämppi, liikuntaneuvoja ja personal trainer. Liikunta on kuulunut elämääni aina tavalla tai toisella. Kun liikunnasta alkoi tulla elämäntapa ja intohimo, päätin tehdä siitä itselleni myös ammatin!

Olen löytänyt liikunnasta sen, mikä saa minut nousemaan sohvalta yhä uudestaan ja lähtemään kuntosalille tai lenkille. Se on liikunnan tuoma ilo ja hyvä olo, joka jatkuu vielä useita tunteja liikuntasuorituksen jälkeen. Liikunnan ei tarvitse olla pakkopullaa ja väkisin vääntämistä, siitäkin voi tulla tapa ja ehkä jopa elämäntapa. Uusien tapojen muodostuminen vaatii kuitenkin useamman harjoituskerran. 

Olen ottanut tavoitteekseni auttaa valmennettaviani löytyämään liikunnan ilon ja nauttimaan liikunnan tuomasta hyvän olon tunteesta. Haluan auttaa sekä asettamaan että saavuttamaan asetetut tavoitteet. Kokonaisuus ratkaisee, joten olen apuna myös muissa hyvinvoinnin osa-alueissa, kuten ravitsemuksessa, unessa ja stressin hallinnassa. 

Olit sitten palaamassa liikunnan pariin tauon jälkeen, aloittamassa liikuntaharrastusta tai treenannut tavoitteellisesti jo pidemmän aikaa, voin auttaa sinua pääsemään alkuun tai nousemaan seuraavalle tasolle. Monipuolinen lajitausta on tuonut osaamista lajien oheisharjoitteiden ohjelmointiin. Lisäksi henkilökohtainen kokemus painonpudoksesta on auttanut ymmärtämään muita samassa tilanteessa olevia. 

Valmennuksessa erityisesti ravintovalmennus on intohimoni. Lähellä sydäntä olevia lajeja ovat muun muassa voimaharjoittelu, uinti, hiihto, lumilautailu ja kamppailulajit. Kysy lisää, mikäli voisin auttaa sinua aloittamaan elämäntapamuutoksen, löytämään itsellesi sopivan liikuntamuodon, kehittymään omassa lajiharrastuksessasi, pudottamaan painoa tai vaikka kokeilemaan jotain ihan muuta! 

Erityisosaaminen 
  • Ravitsemus

  • Ryhmävalmennukset

  • Voimavalmennus

  • Kehonmuokkaus

  • Painonhallinta

  • Elämäntapamuutokset

  • Uintivalmennus

  • Useat lajit

Omat lajiharrastukset
  • Voimaharjoittelu

  • Painonnosto

  • Uinti

  • Hiihto

  • Lumilautailu

  • Vaellus

  • Jooga

Tutkinnot
  • Lisensoitu personal trainer / Suomen Urheiluopistot (2017)

  • Liikuntaneuvoja / Pajulahden Urheiluopisto (2017)

  • Restonomi AMK (2014)

Työtehtävät
  • Ryhmäliikuntavastaava / EasyFit Lahti (2019-)

  • Personal training -vastaava / EasyFit Lahti (2019-2020)

  • Personal trainer / EasyFit Lauttasaari (2018-)

  • Personal trainer Team Leader / EasyFit Lauttasaari (2018-)

  • Ryhmäliikunnanohjaaja / useat eri paikat (2015-)

  • Ryhmäliikunta- ja asiakaspalveluvastaava / EasyFit Lauttasaari (2015-2018)

Kurssit ja koulutukset
  • Ravintovalmentaja / Trainer4You (2019)

  • Voimavalmentaja / Trainer4You (2019)

  • Uimaopettaja / SUH (2017)

  • Thaiboxing & KickBoxing -peruskurssi / Combat Fitness Academy (2016)

Ryhmäliikunnan koulutukset
  • Les Mills SPRINT Instructor (2018)

  • Les Mills BodyBalance Instructor (2017)

  • Les Mills BodyCombat Instructor (2017)

  • Les Mills BodyPump Instructor (2016)

  • HighRoller -ohjaaja (2016)

  • Fitness Pilates Instructor -peruskoulutus ja jatkokoulutus (2016)

Yhteystiedot

Ota rohkeasti yhteyttä, jos kaipaat vinkkejä ja apua harjoitteluun. Huippu-urheilijatkaan eivät treenaa yksin!

 

Täytä yhteydenottolomake, 

laita sähköpostia: elina@ptelina.fi

tai soita 0449827071

 

  • Facebook
  • Instagram

© 2020 Personal training ja liikuntapalvelut Elina Kämppi Ky                                                                                                                   

Tietosuojaseloste

Sopimusehdot

Sopimus tarjousasiakkaille